Snafu

Uutistalojen kampanjoiden voittaja

Vaalit ovat nyt ohi ja kilpakumppanien järjestys selvillä. Onnea voittajalle! Seuraavassa analyysia alkaen kärkisijasta:

  1. Alma Media. Kelpo vaalit. Historialliset kokoomusyhteydet onnistuttiin piilottamaan riittävän hyvin, niin että kuva puolueettomasta uutismediasta säilyi. Oli tosin kampanjansa alussa innostunut Saulista kuin ölähtelevä vasikka kevätlaitumella, mutta tasaantui ja kasvatti täysikasvuisen lehmän hermot toisen kierroksen loppua kohden. Aamulehden tutkitusti vihertävä toimittajakuntakin oli varmasti tyytyväinen finalistien koostumukseen, kun pomojen suosikki oli mukana. Säilyy nääs rauha työmaalla tarpeeksi kauan, koska jurnutus alkaa turvallisesti vasta tänään kun kansa ei enää uutiskrapulaltaan jaksa lukea lehtiä. Maikkarilla oli mielenkiintoisimmat ja terävimmät vaalitentit. Arvosana 8+.
  2. Hesari. Tasaisen varmaa vaalityötä Haaviston puolesta, rauhallinen ja rutiininomainen perussuoritus Erkolta. Silloinkin kun otsikko kertoi pinnallisen tasapuolisuuden vuoksi Niinistöstä, kuva kertoi Haavistosta. Muille kuin lehden toimittajille selvä vihreä painotus oli kuitenkin häivytetty melko pieneksi, niin ettei se ampunut itseään jalkaan. Helsingin presidentin valinta olisikin ollut varsin tiukka skaba Haaviston ja Niinistön välillä. Arvosana 7.
  3. Yle. Kokoomusjohtoisesta nukkehallituksesta huolimatta vihertävien demaritoimittajien pohjanoteeraus, joka liittynee laajempaan eurooppalaisen vasemmiston kriisiin. Vaalipäivää edeltävä Strada oli epätoivoinen yritys nyhtää negatiivisia kommentteja Niinistön leiristä, mikä onnistui osatavoitteessaan (kommentit tulivat), mutta epäonnistui kokonaistavoitteessaan (näkyi läpi kilometrien päähän). Kuntavaaleihin jää paljon petrattavaa. Arvosana 6+.
  4. Nelonen. Kaikin puolin näkymätön ja mitätön suoritus. Uusimpana kanavana olisi ollut mahdollisuus räväköihin avauksiin, mutta vaalitenttien kysymyksetkin olivat vain mukarohkeita ja epäkiinnostavia lillukanvarsia. Arvosana 5.

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

Käyttäjän kyy kuva

Arvosana nähtävästi nousee, mitä suosiollisemmin media on suhtautunut Niinistöön. Jos Haavistossa taas on nähty minkäänlaista vastusta Niinistölle, arvosana laskee.

Voi tätä oikeassaolemisen riemujuhlaa!

Käyttäjän tuulaholtta kuva

Mark A :"Voi tätä oikeassaolemisen riemujuhlaa!"

Subjektiivinen kokemus: Pekka Haaviston kannattajakunta edusti kiitettävästi uutta ajattelua Suomessa, mutta vain "hurmokseen/fiilikseen" kannatuksensa perustaen samalla tavalla kuin 70-luvulla tekivät "stallarit".

Tavastia-klubin hurmoshenkiset tilaisuudet toivat ainakin omaan mieleeni lähinnä 70-lukulaisten vailla järjen hiventä olleen poliittisen "herännäisyyden":

"Maan radikaali nuoriso oli hurahtanut vallankumoususkoon aivan kuin minä aikoinani jumaluskooni. - - Ja niin kuin Tulivuori oli aikoinaan nostanut kätensä ja huipentanut sanomansa halleluujaan, niin nosti Mao-pukuinen Kalle Holmberg kätensä ja karjaisi : ”Vasempaan”. Arvo Salo päästeli huuliaan kuten: ”Nyt vasen on oikea!” Tai Pentti Saarikoski villitsi: ”Koko Suomi on kohta kommunistinen!” Silloin räjähti sali kuin sali, aplodit melkein kohottivat katon ilmaan ja läsnäolijat kokivat, kuten ovat kertoneet, lähes seksuaalisen hurmion. - - Hupaisinta ehdottomasti oli heidän [vasemmistoradikaalien] hurmioitunut osallistumisensa Neuvostoliiton Suuren Isänmaallisen sodan muistojuhliin.,

Niiden jälkeen he otsasuonet paheksumisesta pullistuneina herjasivat Suomen puolustusvoimia ja viime sotiamme. Oli ollut kerta kaikkiaan rikos puolustautua mahtavan Puna-armeijan hyökkäystä vastaan.

Heidän ihailunsa, sokeutensa ja tietämättömyytensä oli uskomatonta. Moni muu asia oli yhtä ihmeellinen." …”(Kylävaara: Taistolaisuuden musta kirja – muistoja, ISBN 951-31-3036-3, WS Bookwell Oy, Juva 2004)

Käyttäjän Snafu kuva

Hienovaraisesti lukuohjeena vinkkaan, että kirjoituksen tyyli saattaa kallistua sarkasmin puoleen. Siksi sijoitus ja arvosana eivät välttämättä korreloi minkään todellisen paremmuusjärjestyksen kanssa.

Kirjoita uusi kommentti

Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja